Ydinvoimaratkaisu on iso päätös. Tunnelma eduskunnan ympärillä on ollut sähköinen jo pitkään. Syystäkin, sillä nyt tehtävä päätös vaikuttaa pitkän aikaa siihen, minkälainen paikka Suomi on asua ja elää. Kansanedustajalle päätös on vaikea.

Yhtenä tavoitteena on pääseminen eroon tuontisähköstä, ja siihen riittäisi yksi ydinvoimala. Jatkossakin itäenergiaa kuitenkin ostetaan, jos sitä voi ostaa halvalla ja myydä kalliilla eteenpäin. Toisaalta uraanikin tuodaan ulkomailta ja on katoava luonnonvara. Arvioiden mukaan sitä riittää n. 80 vuodeksi.

Toisen luvan tarve johtuu mm. lisääntyvästä sähkön kulutuksesta. Tulevaisuudessa mm. auto vaihtuu sähköautoon ja öljylämmitys sähköä hyödyntäviin lämmitystapoihin kuten maalämpöön. Voi syntyä myös sähköä kuluttavia uusia työpaikkoja, kuten Googlen konesalitoiminta. Samalla haetaan suuntaa energiatehokkuudesta, josta löytyy tulevaisuuden liiketoimintamahdollisuuksia.

Sähkön hinta ei saa nousta pilviin. Kylmässä pohjolassa talojen lämmittämiseen tarvitaan edullista sähköä. Samoin energiaintensiivinen teollisuus saa kilpailuetua, kun sähkön hinta pysyy vakaana ja kohtuullisena. Yksi ratkaisu on huolehtia markkinoiden toimivuudesta. Siihen tarvitaan 4-5 tasavahvaa peluria.

Ruotsissa on päätetty korvata 10 vanhaa ydinreaktoria uusilla. Haluammeko, että pohjoismaisia energiamarkkinoita hallitsevat ruotsalaiset vai suomalaiset toimijat? Jos huipputurvallista ydinsähköä tuottavat suomalaiset saavat suuremman osuuden markkinoista, siitä hyötyy myös Suomen kansa. Näin saamme yhteisö-,pääoma- ja kiinteistöverotuloja peruspalveluidemme rahoittamiseksi. Energiaa myyvät yhtiöt, lukuun ottamatta omakustannusyhtiöitä, ovat rahasampoja.

Ydinvoimaan liittyy riskejä. Yksi suuri kysymys on, miten ydinjäte löytää turvallisen loppusijoituspaikan tai käsittelyn, jolla se voidaan neutralisoida. Posiva rakentaa ydinjätteille loppusijoituspaikkaa. Vapautumisesteitä on useita: polttoaineen olomuoto, kapseli, bentoniittipuskuri, tunnelien täyttö ja kallio.

Tuottaja vastaa ydinjätteestä siihen asti, kunnes ydinjäte on loppusijoitettu. Suomessa kerätään ydinsähkön tuottajilta 1,1 – 1,5, €/MWh yhtiöistä riippumattomaan rahastoon, jonka tehtävä on säilyttää ja turvallisesti sijoittaa rahat. Rahaston koko on nyt 1,8 mrd.

Toinen riski on ydinonnettomuus. Sen toteutumisriski on kaikin keinoin minimoitava, mutta myös riskin realisoitumiseen on varauduttava. Ydinvastuu ydinonnettomuuden varalta on lupapäätöksen kulmakiviä. Vastuunkantajan tulee olla selvä. Yhtiöiden taseista ei onnettomuuksia kateta. Esim. TVO ja PVO ovat omavaraisuusasteeltaan heikkoja. Tällä hetkellä yhtiöillä olevan pakollisen ydinvastuuvakuutuksen minimisumma on noin 190 miljoonaa euroa.

Suomi on odottanut kansainvälisen ydinvastuusopimuksen saattamista voimaan. Säädimme ydinvastuulain jo vuonna 2005. Komission kesäkuun kokous ei tuonut asiaan nopeaa ratkaisua. Ministeri Pekkarinen on käynnistänyt kansallisen lainsäädäntöuudistuksen väliaikaiseksi ratkaisuksi, kunnes kansainväliset sopimukset saadaan voimaan. Ydinvastuun tulee olla riittävä kattamaan vahingot joko vakuutuksen ja/tai ydintoimijoiden yhteisten rahastojen kautta.

Uusiutuva energia maksaa yksinään liikaa - pelkästään tuulivoiman syöttötariffi on 200 miljoonaa v. 2020. CO2-päästöjä on leikattava. Yksi vastaus tähän on ydinsähkö. Ydinvoimaloiden on tarkoitus olla väliaikainen ratkaisu. Ehkä päästötön fuusioenergia tai muut uudet kehittymässä olevat tuotantoteknologiat tulevat jonakin päivänä tilalle.

Kannatan kahta ydinvoimalupaa ydinvastuun laajentamisen kera. En pidä ydinvoimasta, mutta olen tullut siihen tulokseen, että sitä tarvitaan. Toivottavasti sitä tarvitaan vain lyhyen aikaa, siihen asti kunnes muut menetelmät ratkaisevat energian tarpeen.

Suomi tarvitsee työpaikkoja. Yrityskenttä muuttuu, kun suuret yhtiöt ja perinteiset toimialat siirtävät työtä niihin maihin, joissa voivat toimia kilpailukykyisesti. Menetetyt työpaikat näkyvät perheiden arjessa. Samalla sekä kodit että julkinen sektori velkaantuvat.

Apuun kaivataan nyt kipeästi kasvuyrittäjyyttä ja innovointeja. Ihmiset tarvitsevat uusia työpaikkoja, joissa omaa osaamista voi hyödyntää tai tarvittaessa kouluttautua uusiin tehtäviin. Työttömyyskierre ja kurjistuminen on saatava loppumaan.

Suomen kasvu ja uudet työpaikat syntyvät myös tulevina vuosina pk-yrityksissä. Kasvuyrittäjyyden tukeminen on kuitenkin jäänyt pelkäksi sanahelinäksi. Uudenlaisia tukikeinoja voitaisiin löytää rohkeista veroratkaisuista. Esimerkiksi aloittelevat ja kasvuhakuiset yritykset voitaisiin kokonaan vapauttaa yhteisöverosta. Verokannuste houkuttaisi kasvuun tähtääviä pk-yrityksiä jättämään varojaan yrityksiin ja rahoittamaan sillä tulevaa kasvua ja myös uusien työntekijöiden palkkaamista.

Yhteisöveron vapautuksen vastapainoksi voitaisiin kiristää yrityksestä ulos otettavien voittojen verotusta. Toivon, että Hetemäen työryhmä tekee rohkeita avauksia. Varovainen prosenttien siirtely paikasta a paikkaan b tuo vain vähäisiä vaikutuksia, eikä rakenna todellista uutta kasvualustaa. Kun haetaan sellaiset tarkat rakenteelliset ratkaisut, joilla saadaan rahan kiertonopeus parhaiten kasvamaan, uudistus voidaan tehdä nollasummapelillä.

Yhtenä esimerkkinä voidaan pohtia tukipolitiikan ja verotuksen painotuksia suhteessa toisiinsa. Innovaatiotukipolitiikkaa pitäisi kehittää. Tekes jakaa 0,8 miljardia euroa tukia, jotka voitaisiin siirtää verotuiksi alentamaan pk-yritysten maksamia tuotekehityshenkilöstön sivukuluja, sosiaaliturva- ja eläkemaksuja.

Kannattavat yritykset ja työllisyys ovat se voima, jolla Suomen talous voidaan pelastaa loputtomalta velkakierteeltä. Nyt olemme ottamassa 34 miljardia lisävelkaa vuoteen 2014 mennessä. Velan loppusaldo on 110 miljardia. Tämän vuoden lopussa velkaa on 1,9 kertaa enemmän kuin valtiolla on tuloja. Neljän vuoden kuluttua velkaa on jo 2,3 kertaa enemmän kuin tuloja. Tällä menolla lapsemme maksavat isoa velkataakkaa ja raskaita korkoja vielä pitkään.

Talouden pelastamistalkoissa ei ole aikaa lepäillä laakereilla ja odottaa seuraavan hallituksen muodostamiseen asti. Se on liian pitkällä. Suomi tarvitsee uusia askelia jo nyt – ennen kesälomalle lähtöä.

Peruskoulun uutta tuntijakoa pohtinut työryhmä luovutti tänään raporttinsa opetusministerille. Siinä korostetaan muun muassa kielten opiskelun monipuolisuutta, aloittamista aiemmin ja kansalliskielten aseman turvaamista. Työryhmä esittää, että toisen kotimaisen kielen opinnot tulisi aloittaa viimeistään 6. luokalla. Esitykseen sisältyy lausuma sekä eriäviä mielipiteitä.

Yksi eriävän mielipiteen esittäjä oli Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK). EK perää ennakkoluulottomuutta ja kaipaa aitoja mahdollisuuksia yhtä useamman vieraan kielen opiskelulle ja toisen kotimaisen kielen riittävälle osaamiselle. Valinnanvapautta tulisi EK:n mielestä tukea sillä, että toisen kotimaisen kielen pakollisuudesta luovuttaisiin.

Kannatan EK:n esitystä. Suomi on osa globaalia maailmaa. Lapsiltamme ja meiltä odotetaan yhä monipuolisempaa kielitaitoa. Pakkoruotsi aiheuttaa vastustusta. Sen sijaan vapaaehtoiseksi muutettuna mahdollisuus opiskella toista kotimaistamme voisi hyvinkin lisätä motivaatiota. Opettajat ja muut kasvattajat tietävät, että vastentahtoisesti opittu ei pysy päässä kovinkaan hyvin.

Tarvitsemme vahvan ja laajan englannin osaamisen lisäksi muiden Suomen kannalta tärkeiden kielten osaajia yhä enemmän. Tarvitsemme myös asenneilmapiirin muutoksen ruotsin kielen hyväksi. Olisi järkevää, että ruotsia opiskelisivat ne lapset, jotka haluavat sitä oppia.

Englantiahan suurin osa lapsista opiskelee mielellään. Aika pienetkin koululaiset haluavat oppia sellaisia asioita, joita pitävät tärkeinä. Samoin kuin niitä aineita, joita aikuiset ja koulukaverit arvostavat. Tämä ei tarkoita, että lapsille pitäisi opettaa vain asioita, jotka he kokevat "kivoina". Kysymyksessä ei olisi kielten opiskelun vähentäminen vaan aitojen vaihtoehtojen lisääminen. Esimerkiksi Itä-Suomen koululaisille tulee tarjota kunnon mahdollisuudet vahvan venäjän kielen oppimiseen.

Hyvällä motivaatiolla opittu vahva kielitaito toisi Suomelle hyvän kilpailuvaltin.

Työryhmän ehdotuksista järjestetään lausuntokierros, jonka jälkeen valtioneuvosto päättää perusopetuksen yleisistä tavoitteista ja tuntijaosta. Uudistuksen on tarkoitus astua voimaan syksyllä 2014.

Kulttuurilla on monta merkitystä yhteiskunnassamme. Se on kertomus ajastamme – ja myös ajasta ennen meitä. Kulttuurilla on monta kieltä – sävelet, sanat, kuvat, vaatteet, elokuvat, näytelmät, kieli, ruoka, vaatteet, leikit, tanssi ja rakennukset. Bachin sävelet vievät meidän barokin aikaan. Aleksis Kiven sanat kertovat suomalaisesta elämästä 1800-luvun lopulta. Elviksen rock’n rollin soidessa pääsemme 1950-luvun tunnelmaan.

Kulttuuri on myös osa terveyden edistämistä. Taiteella ja kulttuurilla on todettu olevan merkittäviä hyvinvointia lisääviä vaikutuksia. Kulttuuri antaa meille mahdollisuuden purkaa omaa mieltämme – hyvää ja huonoa oloa. Musiikki, näytteleminen ja kuvataiteet ovat välineitä, joita voidaan käyttää yhä enemmän mielenterveystyössä ja kuntouttamisessa. Kulttuurin keinoin lisätään seniorityöhön ilmaisua ja osallistumista. Musiikin tai piirtämisen myötä muistisairaan mieli herää ainakin hetkeksi, ja laitoshoidon tarve vähenee.

Jälkiteollinen yhteiskunta kasvaa uudenlaisesta kasvualustasta. Lapsista ei saa tappaa luovuutta. Periaatteena tulisi olla, että lasten on saatava olla lapsia niin pitkään kuin mahdollista. Päivähoidosta korkeakouluihin ihminen oppii parhaiten silloin, kun saa innostua ja tehdä asioita sydämellä.

Kulttuurin elementtejä voidaan nivoa eri oppiaineisiin eri tavoin. Esimerkiksi steinerpedagogiikassa kuvien piirtäminen on osa oppimista. Piirtämällä lapsi tekee oman tulkintansa ja sisäistää ilmiöitä hauskalla, elävällä tavalla. Tarina, kuva ja sävel ja fyysinen eläytyminen vahvistavat oppimista. Tunnustamalla esimerkiksi sen tosiasian, että jotkut lapset eivät jaksa keskittyä, jos joutuvat kuuntelemaan passiivisina paikallaan, voisimme ehkä välttää suuren osan alisuoriutumisesta ja syrjäytymisestä.

Espoossa on pari vuotta ollut käytössä Kulttuuri- ja liikuntapolku, KULPS. Se kuljettaa Espoon peruskoulujen oppilaat oman kaupungin kulttuuri- ja liikuntakohteisiin. Välillä kulttuuri myös tuodaan koulun sisälle. KULPSin ajatus on, että kaikkia asioita ei opita luokkahuoneessa. Yksi keino oppia on astua ulos ovesta ja havainnoida. Yhdeksän kouluvuoden aikana kaupungin kulttuuri- ja liikuntatarjonta tulevat tutuksi jokaiselle koululaiselle. KULPSin antia syvennetään vielä tehtävillä. Lapsen polku säilyy digitaalisessa kansiossa. Oppimisen lisäksi yksi polun tavoite on, että polun varrelta voisi löytyä lapselle uusi harrastus. Yksikin harrastus voi pelastaa syrjäytymiseltä.

Kulttuuri lisää osallisuutta ja hyvinvointia sekä yhteisöllisyyttä. Sivistysvaltiossa kulttuuri on olennainen osa ihmisten elämää. Käsittelimme eduskunnassa valtioneuvoston selontekoa kulttuurin tulevaisuudesta vuoteen 2035 saakka. Onneksi meillä tuntui olevan laaja yhteisymmärrys siitä, että kulttuurille tulee antaa siivet myös valtion puolelta.

Kreikka on pyytänyt apua ja EU:n valtiovarainministerit ovat päättäneet auttaa. Suomelle avun antaminen on tuttua. Olemme antaneet jo Islannille ja Latvialle n. 350 miljoonan lainaerät.

Lainapaketteja ei tule lähetellä rutiininomaisesti, vaan jokainen tapaus tulee tutkia erikseen. Mielestäni hyvä vaihtoehto olisi laittaa Kreikka yritysten tapaan velkasaneeraukseen. Se olisi oikeudenmukaisinta ja vastuullista markkinataloutta. Toivon, että valtiovarainvaliokunnan fiksut jäsenet miettivät tätä vaihtoehtona.

Miksi Kreikka ylipäänsä joutui noin pahaan suohon? Yksi syy on löysä raha. Matalakorkoista lainaa on saanut liian helposti. Osasyyllinen on muun muassa EKP, joka on hyväksynyt konkurssikypsän Kreikan valtion velkakirjat vakuudeksi rahoituslaitoksille, jotka ovat lainanneet EKP:n rahaa eteenpäin Kreikan valtiolle. Pankit ovat keränneet ihan hyvät katteet. Tämän hetken esimerkki: prosentilla EKP:stä viidellä kuudella prosentilla eteenpäin velkaisille maille - erinomaista liiketoimintaa.

Toinen syy on Kreikan valheellinen talous. Ongelmia piiloteltiin ja lopulta ne pääsivät liian pahoiksi. Kolmas syy on harhaanjohtavat tunnusluvut ja käsitteet, joita mekin käytämme. Kreikka käsittelee lainat tuloina. Lainat eivät ole verotuloja tai mitään muitakaan tuloja. Laina on lainaa, joka on maksettava pois.

Harhaa syntyy myös, kun puhumme velan määrästä suhteessa bruttokansantuotteeseen. Siihen verrattuna velat saattavat näyttää pieniltä. BKT kertoo vain potentiaalista, ei sitä, kykeneekö valtio hoitamaan velkansa ikinä pois.

Kreikan valtion tulot ovat 25 miljardia pienemmät kuin heidän menonsa. Valtion säästö- ja veronkorotuspaketti on 30 miljardia euroa neljän vuoden aikana. Kreikan valtion velat ovat lähes viisi kertaa enemmän kuin Kreikan valtion tulot.

Euroopan talouspäättäjät eivät halua nähdä todennäköistä maksukyvyttömyyttä ongelmana. Paljon suurempana ongelmana pidetään sitä, että Kreikan ongelmien myötä Euroopassa menee nurin pankkeja ja korkotaso nousee. Koron nousu tulisi arvioiden mukaan Suomelle kalliimmaksi kuin se, että emme saisi lainaamaamme 1,6 miljardia takaisin.

Apupaketilla pelastetaan Kreikan ohella myös velkojia, muun muassa ranskalaisia ja saksalaisia pankkeja. Pälkähästä rahoituslaitoksia ei saa päästää. Musta Pekka jää euromaiden käsiin. Kornia on, että velkaiset maat antavat toisilleen lainaa. Missä menee raja?

Maaliskuussa julkaistiin opetusministeriön raportti keinoista, joilla voidaan nopeuttaa korkeakoulujen opinnoista valmistumista. Turhat välivuodet halutaan pois. Lukiosta tulisi mennä suoraan yliopistoon tai muuhun opinahjoon. Kaavailujen mukaan pääsykokeet saattaisivat jäädä historiaan ja ylioppilaskokeen merkitys nousisi arvoon arvaamattomaan.

Jäin miettimään parinkymmenen vuoden takaista omaa hakeutumisprosessiani. Aluksi ajattelin hakeutua lukemaan valtiotieteitä. Ostin itselleni pääsykoekirjan ja lukaisin sen läpi. Lopputuloksena totesin, että valtiotieteet eivät ole minua varten. Sen jälkeen ostin kauppakorkeakoulun kirjat. Luin ne läpi ja pidin niitä mielenkiintoisina. Siitä alkoi luku-urakka. Ensimmäisellä kerralla en päässyt sisään, vaan siirryin välivuoden viettoon yrittääkseni uudelleen.

Itselleni välivuosi teki hyvää. Tein urakalla töitä puhelinmyyjänä ja farkkuliikkeessä. Toisella yrittämällä avautuivat kauppatieteiden opintojen ovet – pääsin onnellisen 8 prosentin sisään päässeen joukkoon.

Näin jälkikäteen ajatellen viettämästäni välivuodesta oli vain hyötyä. Kasvoin ja sain kokemusta työelämästä. Elätin itseni, maksoin veroja ja sain rahaa opintoja varten. Tarpeeksi vaativat pääsykokeet varmistivat, että valitsin oikean opinahjon. Opinnot hurahtivat helposti ja iloisesti neljässä vuodessa.

Mitä on turha välivuosi? Se on sellainen, jossa nuorella ei ole töitä tai mitään muuta tekemistä. Välivuosi on turha myös silloin, jos se tulee nuoren eteen toisen tai useamman kerran. Se turhauttaa, kun nuorella olisi jo hinku päästä lukemaan haluamaansa oppiainetta.

Sisäänpääsykokeita tarvitaan jatkossakin. Parhaimmillaan koekirjat antavat lukijalleen kuvan tulevasta neljän vuoden opintourakasta. Ne testaavat hakijan motivaation aiheeseen jo alkumetreillä. Varmasti osassa oppiaineista voitaisiin valita ainakin osa opiskelijoista pelkällä ylioppilastutkintotodistuksella. Osassa oppiaineita tarvitaan jatkossakin sisäänpääsykoetta ja mahdollisesti myös soveltuvuustestejä. Annetaan yliopistoille ja tieteenaloille vapaus itse valita paras sisäänottotapa.

Paljon voidaan tehdä jo ennen opiskelupaikkoihin pyrkimistä. Kuten ministeriöstä todettiin, henkilökohtaisen jatko-opintosuunnitelman teko lukiossa sekä työelämäyhteyksien vahvistaminen toisella asteella ovat erinomaisia keinoja tukea onnistuneita opiskeluvalintoja. Asiansa osaava opinto-ohjaaja voi auttaa oikean polun löytymisessä.

Jonot lääkärin vastaanotolle ovat pitkät. Yksi syy jonojen syntymiseen on se, että lääkärit tekevät paljon sellaista työtä, jonka voisi aivan hyvin tehdä joku muu. Osa lääkäreiden ajasta uppoaa töihin, joiden suorittamiseen ei tarvittaisi hoitotyön osaamista. Esimerkiksi toimistotyöt vievät paljon aikaa, mikä suurelta osin johtuu epätarkoituksenmukaisista tietojärjestelmistä. Osa ajasta kuluu rutiininomaisiin tehtäviin, jotka voisi antaa sairaanhoitajien tehtäviksi. Nämä työt eivät lisää terveyskeskuslääkärin työn motivaatiota, saati houkuttelevuutta.

Ratkaisut löytyvät antamalla terveyskeskuksille enemmän tilaa päättää hoitajien ja lääkärien työnjaosta. Tällä viikolla otimme tärkeän askeleen. Eduskunnassa päätettiin, että jatkossa hoitaja voi lisäkoulutuksen jälkeen määrätä lääkkeitä. Kyse on tarkasti rajatuista tilanteista, jotka edellyttävät vastaavan lääkärin kirjallisen määräyksen. Samassa laissa yksinkertaistetaan sähköisen lääkemääräyksen suostumusmenettelyjä ja sitä, että KELAn vaatiman synnytyksen jälkitarkastuksen voi tehdä myös kätilö ja terveydenhoitaja.

Tavoite on, että potilas pääsisi nopeammin hoitoon. Hän saisi lääkereseptinsä uusimisen nopeammin ja myös halvemmalla. Lääkäreille uudistus tuo mahdollisuuden keskittyä vaativampiin potilaisiin, joissa omaa erityisosaamista voi hyödyntää. Hoitajille lisäkoulutus ja uusi vastuu merkitsevät uutta ulottuvuutta omaan tehtäväkenttään ja mahdollisuutta kehittyä ammattilaisena.

Tämä uudistus jättää vielä paljon tilaa jatkokehittelylle hoitajien ja lääkäreiden työnjakoon. Esimerkiksi laboratoriolähetteiden antaminen rutiinitilanteissa tulisi tehdä mahdolliseksi. Hoitaja voisi antaa lähetteen vaikkapa silloin, kun epäilee potilaalla olevan virtsatie- tai nielutulehduksen.

Myös lääkkeiden annostelun puolella voitaisiin tehdä joitakin lievennyksiä. Esimerkiksi palvelutalossa asukkaana oleva vanhus saattaa yön aikana kaivata voimakkaita kipulääkkeitä, joiden annostelun voi kuitenkin tehdä vain sairaanhoitaja. Tulisi mahdollistaa, että myös muu hoitaja voisi suorittaa annostelun, ennalta saamiensa tarkkojen ohjeiden mukaisesti.

Terveydenhuollossa riittää kehittämismahdollisuuksia. Meidän lainsäätäjien tehtävä on antaa potilaiden lähellä toimiville ammattilaisille enemmän vapautta löytää toimintamalleja, joilla potilaat saavat yhä parempaa hoitoa. Samalla hoitoalasta tulee ammattilaisille nykyistä motivoivampi työpaikka.

Julkisuudessa on vellonut väärää tietoa lukukausimaksuista. Ne on joko väärinkäsityksen tai tahallisen harhaanjohtamisen vuoksi sekoitettu siihen, että suomalaista koulutusta tullaan kehittämään vientituotteeksi.

Kokoomuksen virallinen kanta ja oma kantani on, että suomalaisille opiskelijoille ei missään nimessä saa jatkossakaan tulla lukukausimaksuja. Se romuttaisi nykyistä tasa-arvoa ja pakottaisi suuren osan opiskelijoista rahoittamaan opiskelunsa lainalla. Yhä useampi tekisi opintojen ohessa aiempaa enemmän töitä, mikä venyttäisi valmistumista. Tällä hetkellä itsenäisesti asuvan 18-vuotiaan korkeakouluopiskelijan opintoraha on 298 euroa kuukaudessa. Tuhat euroa lukukausimaksuun olisi opiskelijalle valtava menoerä.

Sen sijaan kannatan, että ulkomaalaisilta kerätään lukukausimaksut. Tämänkin rakentaisin kannustavaksi, sillä Suomi tarvitsee tulevaisuudessa yhä enemmän osaavaa työvoimaa. Järjestelmämme pitäisi kannustaa ulkomailta tulleita jäämään valmistumisen jälkeen töihin Suomeen, eikä siirtymään opintojen päätyttyä takaisin kotimaahansa. Yksi kannustin olisi se, että Suomeen jäävät saisivat lukukausimaksunsa takaisin joko verotuksen kautta vähennyksinä tai vaikka kertasuorituksena viiden vuoden työjakson jälkeen.

Koulutusvientistrategiaa pohtinut työryhmä esitti, että seuraavan hallituksen tulisi pohtia koulutuksen maksullisuuden laajentamista lukukausimaksujen osalta. Kyseessä oli nimenomaan lukukausimaksujen periminen ETA-alueen ulkopuolisilta opiskelijoilta. Työryhmän mukaan koulutuspalvelujen kaupan arvioidaan kasvaneen maailmalla nopeasti ja olevan arvoltaan kymmeniä miljardeja euroja, eli 3-4 prosenttia maailman palvelujen viennistä.

Koulutusvienti on yksi toivottavasti kasvava, tuloja ja työpaikkoja tuova elinkeino. Suomella on mahdollisuus tehdä siitä yksi uusi kivijalkamme, nyt kun puujalat ovat lahoamassa ja raskas teollisuus hakeutuu sellaisiin maihin, joissa tuotantokustannukset eivät syö koko tuottoa.

Suomella on jo nyt upea maine laadukkaan koulutuksen maana. Meidän kannattaa pyrkiä maailman johtavaksi koulutustuotteita tarjoavaksi maaksi peruskouluista korkeakouluihin. Tämä avaa mahdollisuuksia sekä julkisen että yksityisen sektorin palveluntarjoajille.

Koulutusosaamistamme ei kannata antaa ilmaiseksi. Eivät muutkaan maat tee sellaista.

Eduskunnassa on puhuttu tällä viikolla köyhyydestä. Vaikka absoluuttista köyhyyttä ei Suomessa enää käytännössä ole, suhteellista köyhyyttä tulee olemaan aina. Ainakin, jos määritellään, että köyhä on sellainen, jonka tulot ovat alle 60 prosenttia mediaanitulosta.

Mitä köyhyys sitten on? Kehitysmaissa ihmisiä kuolee nälkään ja tauteihin, jotka olisivat hoidettavissa. Suomessa ei kuole nälkään tai pakkaseen, jos osaa pyytää apua ja suostuu ottamaan sitä vastaan.

Suomessa aliravitsemusta esiintyy sellaisissa tapauksissa, joista viranomaiset eivät saa ajoissa tietoa. Esimerkiksi pienet lapset ovat vanhempiensa armoilla ja kotien seinien sisällä tapahtuu vakavia laiminlyöntejä. Toinen vaarassa oleva ryhmä on muistisairaat vanhukset, jotka saattavat yksinkertaisesti unohtaa syödä. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa kehitetään koko ajan eri puolilla Suomea, ja toivottavasti apua pystytään jatkossa antamaa entistä nopeammin.

Elämän varrella voi sattua monia asioita, jotka johtavat köyhyyteen. Työttömyys, ero, yrityksen konkurssi, puolison menehtyminen ja ylivelkaantuminen voivat viedä rahat. Joillekin köyhyys voi olla pysyvää ja se voi myös periytyä sukupolvelta toiselle. Arkiköyhyys tämän päivän Suomessa tuntuu hyvin eri tavoin riippuen elämäntilanteesta ja pienituloisuuden syistä. Lapsiperheet, yksinäiset työttömät ja köyhät eläkeläiset elävät kukin erilaista arkea.

Syntyessämme meillä on erilaiset ominaisuudet ja kodeissamme erilaiset resurssit. Yhteiskunnan palvelujen suhteen meidät asetetaan kuitenkin samalla viivalle. Tasa-arvo alkaa jo neuvolasta, ennen syntymää. Syntymän jälkeen perhe saa verottoman, tulevaisuudessa myös indeksiin sidotun lapsilisän. Meillä on päivähoito, jonka pienituloinen perhe saa ilmaiseksi. Meillä on sellainenkin erikoisuus, että myös pienituloisen perheen lapsi voi harrastaa asioita, jotka maksavat. Siihen saa tukea sosiaalitoimistosta. Yksi harrastus voi pelastaa lapsen syrjäytymiseltä. Ja kun tulemme vanhaksi, saamme tarvittaessa kansaneläkkeen ja yhteiskunnan ylläpitämän hoidon.

Meillä on ilmainen peruskoulu ja korkeasti koulutetut opettajat. Vaikeista perheoloista tuleva lapsi voi koulussa saada sitä tukea, jota tarvitsisi omilta vanhemmiltaan, mutta jostakin syystä ei ole saanut. Opettaja voi kannustaa lasta opiskelemaan ja kuraattori voi auttaa vaikeissa hetkissä. Peruskoulun jälkeen nuori voi suunnata eteenpäin maksuttomiin jatko-opintoihin, joita tuetaan opintotukijärjestelmän kautta.

Kunnittain on suuria eroja siinä, miten hyvin mm. terveydenhoitopalvelut, oppilashuolto ja vanhustenhuolto on järjestetty. Meidän päättäjien on tehtävä kaikkemme, jotta näissä tärkeissä töissä on riittävästi ammattilaisia. Tätä työtä hallitus on tehnyt koko vaalikauden ja jatkaa edelleen.

Köyhyydestä ulospääseminen vaatii myös yksilöltä itseltään ahkeruutta ja halua tehdä töitä. Tätä on tuettava kannustavalla ja mahdollistavalla sosiaaliturvalla, verotuksella ja koulutuksella. Suomen on jatkossakin annettava kaikille yhtäläiset mahdollisuudet.

Eduskunta sai lakiehdotuksen etsivästä nuorisotyöstä. Sen tavoitteena on jakaa tietoa eri toimijoiden välillä. Kunnat saisivat tiedon mm. siitä, jos joku on keskeyttänyt varusmiespalvelun tai perusopetuksen jälkeiset opinnot. Tämän tiedon avulla pyritään löytämään nuoret, jotka tarvitsevat apua. Lisäksi laki tuo uuden elementin yhteistyölle. Paikallistasolla tehdään eri viranomaisten välille ohjaus- ja palveluverkosto.

Nämä ovat hyviä asioita. Voisimme myös miettiä, miten voisimme saada nuorten ääntä paremmin kuuluviin. Usein me aikuiset kuvittelemme, että päätöksemme on hyviä. Mutta kun kysytään nuorelta, päätös voi olla hyvin kaukana heidän todellisuudestaan.

Yksi tapa antaa nuorille puheenvuoro olisi, että lailla varmistettaisiin nuorisovaltuustot joka kuntaan. Nuorisovaltuuston edustaja olisi mukana lautakunnissa ja äsken mainitussa ohjaus- ja palveluverkostossa. Espoossa tehdään jo näin.

Toisen, paljon laajemman foorumin nuorille tarjoaa internet. Jo tällä hetkellä netissä toimii esimerkiksi verkkonuorisotila Netari sekä mm. Pelastakaa Lasten ja Mannerheimin lastensuojeluliiton tarjoamat keskusteluareenat. Nuorten kanssa voi käydä reaaliaikaista keskustelua poliisi Oulusta, terveydenhoitaja Espoosta ja nuorisotyöntekijä Helsingistä. He kaikki tekevät töitä samojen nuorten kanssa.

Netissä nuori kohtaa toisia nuoria yli kuntarajojen. Siellä voivat keskustella monet sellaisetkin lapset ja nuoret, jotka eivät esimerkiksi pitkän välimatkan vuoksi pääse käymään nuorisotiloissa. Tällaisia nuoria on Suomenmaassa aika paljon.

Valtion tasolla emme ole vielä riittävästi ymmärtäneet tukea netin mahdollisuuksia. Meidän onkin syytä miettiä muun muassa uusia rahoitusmalleja, jotta kuntien ja muiden organisaatioiden välinen yhteistyö helpottuu. Meidän aikuisten tulisi välillä katsoa maailmaa lapsen ja nuoren näkökulmasta. Ja kauhistelevat, yhteistyötä haittaavat asenteemme pitäisi kitkeä pois.

Otan tähän loppuun yhden esimerkin. Helsingissä, Sörnäisten nuorisotila Hapessa on tietokonepelitila. Siellä nuoret pelaava rajujakin pelejä, joissa terroristit taistelevat poliisien kanssa. Tappaminen ja taistelu punaisine veriroiskeineen ovat osa peliä. Nuorten kehityksen kannalta vahingollista, sanoo keski-ikäinen mieleni. Mutta nuoret ovat siellä toisten nuorten joukossa ammattitaitoisen ohjaajan valvonnassa. Se on varmasti parempi kuin että nuoret pelaisivat noita pelejä yksinään illasta toiseen. Nuorta on lähestyttävä hänen omilla ehdoillaan.

Valtion talous sakkaa. Muutaman vuoden sisällä rikomme velkaantumisessa 100 miljardin rajan. Samaan aikaan valtionhallinnossa heitellään taivaan tuuliin meiltä kaikilta kerättyjä veroeuroja. Tätä tehdään alueiden välisen tasa-arvon nimissä ja puhutaan alueellistamisesta. Oikeammalta tuntuva termi on hajasijoittaminen.

Sillä voimien ja osaamisen hajautuminen on alueellistamisen lopputulos, monessa tapauksessa. Työpaikkoja on pakkosiirretty maakuntiin, ja työnsä osaavat ammattilaiset eivät läheskään aina halua muuttaa ja samalla irrottaa lapsia kavereistaan ja puolisoa omasta työpaikastaan. Vaikka työ on monelle meistä hyvin tärkeä, ihan mitä tahansa emme tee juostaksemme oman työpaikkamme perässä toiselle puolelle Suomea.

Työpaikkojen ripottelu ympäri Suomea on sellaista sulle-mulle-politiikkaa, jolla kenties varmistetaan oma vaalimenestys alueella, mutta mitään uutta sillä ei rakenneta. Nämä ”uudet” työpaikat paikkakunnalla on vain siirretty muualta.

Periaatteessa alueellistamisen tavoitteet ovat hyviä ja kannatettavia - koko Suomea on kehitettävä. Olemassa olevien virastojen siirtely on siihen kuitenkin väärä keino. Alueellistamisselvityksiä tehdään puutteellisin tiedoin ja tietyissä tapauksissa, kuten lääkelaitoksen siirron osalta, tarkoitushakuisin kysymyksen asetteluin.

Työpaikkojen siirtäminen maakuntiin on kallista lystiä. Ruotsissa alueellistamisen kustannuksia on jo ehditty tarkastella kriittisesti ja sikäläisen työmarkkinalaitoksen mukaan alueellistamisen kustannus per työntekijä oli jopa 85000 - 100000 euroa. Suurimmat kustannukset tulevat uusien työntekijöiden rekrytoinnista ja muista muutoskustannuksista.

Tavoitteenahan oli tuottavuus?

Entä minne on unohtunut valtionhallinnon tuottavuuden parantaminen? Meillä on tulevaisuudessa yhä vähemmän tekijöitä. Nyt valtiolla tehdään töitä tuplamiehityksellä alueellistetuissa yksiköissä ja maksetaan jonkin aikaa vuokriakin kahteen paikkaan yhtä aikaa.

Suomen voidaan kehittää tasapainoisemmin muilla keinoilla. Järkevää olisi kehittää maakuntiin jotakin uutta, juuri sille alueelle sopivaa toimintaa. Uusia elinkeinoja ja yritysten kasvua tukemalla voidaan saada kansantalouteemme uutta potkua – uusia verotulolähteitä.

Eduskunnan tarkastusvaliokuntakin otti alueellistamiseen kantaa viime vuoden puolella. Valiokunta totesi, että tuore informaatio alueellistamishankkeen onnistuneisuudesta on erilaista, kuin mitä valtioneuvosto oli aiemmin kesäkuussa antamassaan selvityksessä tuonut esille. Valiokunnan mukaan lähes kymmenen vuotta kestänyt alueellistamishanke ei ole kaikilta osin edennyt odotetusti ja tavoitteiden mukaisesti. Valiokunta korosti, ettei alueellistamistoimiin tule ryhtyä, jollei ole varmuutta siirron hyödyistä.

Aidosti uutta

Nyt on aika keskittää ja tehostaa, ei hajasijoittaa ja heikentää. Jos koko maa on pidettävä asuttuna ja taloudellisesti pärjäävänä, avain ei ole siinä, että ripotellaan työpaikkoja ja ihmisiä tasaisesti ympäri Suomea. Rikkaus on sekin, että meillä on toisaalla Suomessa yrityskeskittymiä ja toisaalla maaseutua ja puhdasta luontoa.

Pieniä kaupunkeja tulee kehittää niiden omista lähtökohdista. Hyviä esimerkkejä löytyy esimerkiksi kaivospaikkakunnilta ja moni suomalainen kunta menestyy matkailulla. Ja entä Tuurin kyläkauppa? Tuurista olisi tuskin koskaan tullut suurta menestystä, jos aluetta olisi yritetty kehittää siirtämällä sinne Stockmannin tavaratalo Helsingistä.

Tytölle tuli varpaaseen syvä haava. Hän meni sairaalan poliklinikalle. Sisään tultaessa hänet laitettiin pyörätuoliin, jonka avulla häntä sitten myös siirrettiin. Varpaaseen ommeltiin kolme tikkiä. Tyttö sai laskun mukana särkylääkkeet ja antibiootit. Lääkkeet oli eritelty sairaalan laskuun omalle rivilleen. Käynti vei runsaan tunnin ja sairaan ei tarvinnut erikseen lähteä apteekkiin.

Tämä tapahtui Thaimaassa, Suomessa ei toimita näin joustavasti ja tehokkaasti. Mutta Suomessakin saattaa tulevaisuudessa palvelu tulla lähemmäksi ihmistä. Farmasialiitto ehdottaa reseptiammattilaisen vastaanottoa kaikkiin terveyskeskuksiin. Häneltä potilas saisi henkilökohtaista ohjausta lääkkeidensä käyttöön.

Miksi ei samalla otettaisi hiukan isompaa askelta eteenpäin ja annettaisi asiakkaalle mahdollisuutta ostaa lääkkeensä mukaan terveyskeskuksesta tai sairaalasta? Kipeän pitäisi lääkärikäynnin jälkeen mennä kotiin lepäämään eikä juoksennella ympäri kaupunkia apteekin perässä. Sairas eläinkin saa parempaa palvelua kuin ihmiset. Eläinlääkäri voi myydä käynnin yhteydessä kotona käytettävät lääkkeet eläimen omistajalle.

Sairaaloilla on jo omat sisäiset sairaala-apteekit, joiden toimintaa voitaisiin laajentaa asiakkaille myytäviin lääkkeisiin. Toisaalta yhtä hyvin yksityinen apteekki voisi avata sivukonttorin sairaalaan tai terveyskeskukseen.

Kulunutta eduskuntakautta ovat leimanneet talouden taantuma ja väkivaltaiset ihmishenkiä vaatineet tapahtumat. Sellon tapahtumat vuoden vaihteessa olivat piste ii:n päälle. Se herätti useita kysymyksiä, joista käsittelen viittä.

Ampuma-aseita on Suomessa 1,6 miljoonaa eli aivan liikaa. Mielestäni käsiaseita ei tulisi lainkaan säilyttää kodeissa. Täyskieltoa en kannata. Jatkossakin voitaisiin harrastaa ammuntaa, jos sille on selkeä, oma tila, ja aseet säilytetään siellä lukituissa kaapeissa. Myös metsästää voisi edelleen, ja metsästysaseet voitaisiin säilyttää lukituissa kaapeissa kotona.

Miten estetään laittomien aseiden levittäminen? Rikollispiireissä markkinat toimivat. Avoimet rajat EU-maiden välillä mahdollistavat aseiden kuljettamisen maasta toiseen helpohkosti. Toivottavasti tähän löydetään keinot. Laivamatkustuksessakin tulisi olla käytössä turvatarkastukset, jotka paljastavat metalliesineet. Toisaalta sekin jättää mahdollisuuksia tuoda aseita veneellä tai autoon piilotettuna.

Miten turvataan henkilön turvallisuus, jos lähestymiskiellossa oleva kielloista huolimatta lähestyy. Yksi varteenotettava vaihtoehto on pantavalvonta. Mielestäni sen käyttöönottamista on ehdottomasti tutkittava varsinkin, jos väkivaltaisesta käytöksestä on selkeää näyttöä.

Neljäs kysymys on: miten sellaisella henkilöllä voi olla oleskelulupa, jolla on taustalla rikoksia? Mielestäni Suomessa oleskelulupa tulee ansaita. Rikoksen tekeminen on oma valinta, jonka seuraukset on kannettava. Samalla henkilö kantaa myös vastuun perhesuhteistaan ja niiden heikentymisestä mahdollisen oleskeluluvan menettämisen myötä. Jos teet rikoksen, menetät oleskeluluvan.

Viides kysymys on laittoman aseen hallussapidon rangaistustasojen tarkistaminen. Mielestäni nykyinen rangaistustaso on aivan liian matala. Pieni sakko ei paljon paina, eikä toimi pelotteena uusintarikollisuutta ajatellen.

On aika toimenpiteille. Ministeriöissä on asetettava lait tärkeyden mukaan kiireellisyysjärjestykseen. On tehtävä työtä, jotta väkivalta ei pääsisi luomaan kasvualustaa uudelle tapahtumasarjalle. Aselaista on onneksi tulossa eduskunnalle vielä tiukempi versio kevään aikana. Pantavalvonta on otettava pikimmiten selvitettäväksi oikeusministeriössä. Oleskelulupaan liittyvät tekijät on ensi tilassa otettava käsittelyyn. Se on myös viesti - maassamme ei hyväksytä rikollisuutta.

Paljon voidaan tehdä. Ihmisten arvaamatonta toimintaa emme voi tulevaisuudessakaan estää, mutta riskitekijöitä voimme pienentää.

Joulukuun ensimmäinen viikko on omistettu vapaaehtoistyölle. Jopa 37 prosenttia suomalaisista tekee vapaaehtoistyötä ja 60 prosenttia olisi valmis tekemään, jos joku kysyisi. Kun kansanedustajat haastettiin tekemään ensi vuonna yhden päivän vapaaehtoistyötä, määräaikaan mennessä ilmoittautui 42. Ja sen jälkeen on ilmoittautunut jo 7 lisää!

Moni todennäköisesti tekee vapaaehtoistyötä ajattelematta sen olevan sitä. Esimerkiksi vanhemmat keräävät rahaa kouluretkiin, valmentavat jalkapallojoukkuetta, osallistuvat katupartioon perjantai-iltana jne. Tämä kaikki työ rakentaa yhteisöllisyyttä, jota kaivataan kipeästi kun elämämme muuttuu rajattomaksi ja yhteiskunta on murroksessa.

Verkossa sana vapaaehtoistyö tuotti 103 000 osumaa. Se ei ole paljon, kun esimerkiksi Matti Vanhanen tuo 564 000 osumaa. Wikipediasta sentään löytyy vapaaehtoistyön määritelmä. Se on toimintaa, josta ei saa rahallista vastiketta. Sitä voi tehdä kuka tahansa, asuinpaikasta riippumatta, omien voimavarojensa mukaan.

Vapaaehtoistyön saralla Suomi on vielä kehittyvä maa. Monissa maissa ollaan pidemmällä, mikä johtunee osittain yhteiskuntarakenteista. Esimerkiksi Yhdysvalloissa sekä nuoret että eläkeläiset tekevät ilmaista työtä museoissa.

Pelkillä yhteiskunnan rakenteilla emme pärjää. Kunta on kyvytön poistamaan esimerkiksi vanhusten yksinäisyyttä. Hoitajien aika ei riitä lukemaan toimintakykynsä menettäneelle vanhukselle kirjaa tai viemään päivittäin ulos. Vaikka varsinaisia ammattilaisen töitä ei voikaan sälyttää vapaaehtoisten harteille, omainen tai vapaaehtoistyöntekijä voi tarjota läheisyyttä.

Mitä vapaaehtoistyö antaa? Kokemuksesta voin sanoa, että hyvän mielen ja samalla oppii näkemään maailman toisin silmin. Viime viikonloppuna olin kolme tuntia vanhusten parissa. Paras palkka oli, kun näin vanhan rouvan aidosti ilahtuvan. Hauskan kirjan lukeminen muille viihdyttää myös itseä ja saa hyvälle tuulelle.

Tarvitsemme kulttuurin muutosta. Lapset tulee opettaa näkemään vapaaehtoistyö yhtenä mahdollisuutena toteuttaa itseään. Yläkoulussa ja lukiossa vapaaehtoistyö voisi olla vapaavalintaisena kurssina. Vapaaehtoistyö tarvitsee myös jonkinlaista organisointia – ja se täytyy saada seuraavaan hallitusohjelmaan.

Avioero kirpaisee. Kipeässä tilanteessa on järjesteltävä asioita ja hankittava uutta asuntoa. Samalla tehdään lasten arkeen vaikuttavia ratkaisuja.

Vanhemmat voivat yhdessä päättää, miten lapsen asuminen ja tapaamiset järjestetään, ja noin yhdeksän eroavaa paria kymmenestä sopiikin asioista keskenään. Kymmenesosan tapauksista päättää käräjäoikeus.

Yksikin käräjille menevä tapaus on liikaa. Vaikka siellä lopulta saadaan asioihin muodollinen ratkaisu, kova riitely ja huonojen puolien kaivelu jättää syvät arvet. Eniten siitä kärsivät lapset. Käräjien sijasta tulisi siirtyä käyttämään selvitysmiestä, jolloin prosessi voitaisiin viedä läpi nykyistä inhimillisemmin.

Keskimäärin vanhemmat päättävät lasten asumisjärjestelyistä sovussa, ainakin päällisin puolin. Suuri osa vanhemmista myös aidosti miettii, mikä olisi parasta lapselle. Yksi ongelma tässä on se, että vanhemmat eivät välttämättä tiedä, mikä se paras olisi.

Sosiaaliviranomaiset ovat työssään usein tekemisissä haasteellisten tapauksien kanssa. Heidän käsityksensä jonkin asumisjärjestelyn hyvyydestä tai huonoudesta syntyy niiden yksittäisten tapausten perusteella, joita he useimmiten näkevät. Ammattilaisilla tulisi olla käytettävissään tutkittua tietoa siitä, miten erilaiset asumisjärjestelyt vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Sen avulla he voisivat myös neuvoa vanhempia tekemään lasten kannalta parhaita ratkaisuja.

Yhä useampi eronneiden vanhempien lapsi voi huonosti. Osa pahoinvoinnista voitaisiin ehkä välttää, jos lapsella olisi eronkin jälkeen mahdollisuus säilyttää tiivis yhteys molempiin vanhempiinsa, ja elää arkea molempien kanssa. Lapselle molemmat vanhemmat ovat tärkeitä.

Eron jälkeen osa vanhemmista ei tapaa lastaan lainkaan tai lähes lainkaan. Toisessa ääripäässä ovat vuorottelevat asumisjärjestelyt, joissa lapset asuvat puoliksi tai lähes puoliksi molempien vanhempiensa luona.

Avioero koskettaa vuosittain noin 31 000:ta lasta. Kyseessä on valtava määrä lapsia, joiden hyvinvointiin myös viranomaiset voivat vaikuttaa. Jaettu vanhemmuus on lapsen etu ja sitä kautta koko yhteiskunnan etu. Perheitä on tuettava, ja lapsen tulisi kaikessa päätöksenteossa olla se numero yksi.

Joka tuutista tulee erilaisia ikäihmisten hyvinvointiin ja palveluihin liittyviä ohjelmia ja strategioita. Herää kysymys: miksi tällaisia tarvitaan? Eikö pitäisi olla itsestään selvää, että sivistysvaltiossa vanhukset viettävät rauhassa hyvin ansaittuja eläkepäiviään ja saavat tarvitsemansa palvelut?

Vanhuksista puhutaan kulueränä ja ongelmana. Mediassa kirjoitetaan päivittäin ikääntymisen tuomista riskeistä ja samalla unohdetaan asian kääntöpuoli: on hienoa, että elämme terveempänä pidempään.

Eläkeläiset ovat meille myös mahdollisuus. Moni eläkeläinen antaa arvokkaan panoksensa hoitamalla lastenlapsiaan tai tekemällä vapaaehtoistyötä. Jotkut toimivat vielä neuvonantajina yrityksissä tai tuottavat kulttuurielämyksiä muiden nautittavaksi.

Viimeisten vuosien aikana elämänlanka heikentyy. Se joukko on iso, joka elämänsä parin viimeisen vuoden aikana tarvitsee paljon hoivaa ja apua. Heille on oltava tarpeeseen vastaavia asumismuotoja ja muita palveluja. Hoitajia on oltava tarpeeksi, ja heidän on oltava ammattitaitoisia, inhimillisiä ja autettavaansa kunnioittavia. Näitä ominaisuuksia ei välttämättä löydy kaikilta vastavalmistuneilta.

Tarvitsemme myös viisautta nähdä, mitkä työt ovat olennaisia. Espoossakin hallinto keksii uusia projekteja, vaikka olisi tärkeää antaa hoitotyön ammattilaisten keskittyä perustyöhönsä.

Yhteiskunnan on turvattava meille kaikille turvalliset eläkepäivät. Se ei kuitenkaan poista meidän jokaisen vastuuta toisistamme, sillä yksinäisyys on monen kohdalla suurin murhe.

Yksinäisiä vanhuksia on paljon niin kodeissa kuin laitoksissa. Eräässä keskustelussa tämä kiteytyi hyvin: moni on valmis auttamaan esimerkiksi yksin kotona olevia, hädässä olevia naapurin lapsia, mutta kuinka moni on valmis auttamaan naapurin vanhempia? Kuka välittää ja on tarpeeksi rohkea mennäkseen tarkistamaan, että kaikki on hyvin?

Meidän on löydettävä aikaa poiketa kahvilla mummon luona tai käydä pelaamassa vaarin kanssa korttia. Ja joskus voisimme mennä koputtamaan myös sitä naapurin ovea. Sen takana saattaa asua mummo, jolta on proput otettu irti, jotta hän ei vahingossa aiheuta tulipaloa. Päivittäin käy ehkä joku katsomassa, onko mummo vielä hengissä, eli tarvitseeko huomenna vielä tulla tuomaan ruokaa.

Miksi emme kasvattaisi nuoriamme välittämään? Voisimme ottaa yläkouluihin valinnaisaineeksi vapaaehtoistyön, jonka puitteissa nuori kävisi lukemassa, ulkoilemassa tai vain juttelemassa lähiseudun ikääntyneen kanssa. Sukupolvien kuilu madaltuisi samalla ja tieto menneistä ajoista siirtyisi.

Kyseessä ei ole mikään kuluerä, joka yhteiskunnan tulee ratkaista. Kyseessä ovat meidän isämme ja äitimme.

Sairastunut mies menee kovissa tuskissa Marian päivystykseen. Kaikki asiat kysellään, miestä tutkitaan ja sitten todetaan, että tätä vaivaa ei hoideta tässä sairaalassa, vaan miehen pitää mennä Meilahteen. Siellä taas kysellään, tutkitaan ja todetaan, että oikea osoite tutkimukselle ja hoidolle onkin Peijas, koska mies on kotoisin Vantaalta.

Tämä on ihan tavallista arkea pääkaupunkiseudun terveydenhuollossa. Ihmisiä juoksutetaan luukulta ja laitoksesta toiseen. Yksi syy on toimimattomissa tietojärjestelmissä, toinen syy on vielä vaikeampi korjata: jäykät ja tehottomat palvelurakenteet.

Viime viikolla peruspalveluministeri Paula Risikko toi rohkeasti keskusteltavaksi uuden idean, poiketen vallalla olevasta keskeneräisten asioiden piilossa valmistelusta. Hän ehdotti, että Suomeen perustettaisiin 40-60 sosiaali- ja terveysaluetta, jotka olisivat vahvoja sekä taloudeltaan että toiminnaltaan. Sosiaali- ja terveysalueet järjestäisivät sekä peruspalvelut että suurimman osan erityispalveluista.

Risikon esitys on erinomainen. Niukkoja resursseja ei pidä uhrata rakenteisiin ja päällekkäisiin hallintorakennelmiin. Työntekoa, päätöksentekoa ja tiedon kulkua on helpotettava.

Rakenteita on uskallettava ravistella kunnolla ja palvelut tulee nähdä niitä tarvitsevien ihmisten silmin. Valitettava tosiasia on, että tällä hetkellä sosiaali- ja terveydenhuollossa tehdään osaoptimointeja, koska omalta, rajoitetulta tontilta ei nähdä kokonaisuutta. Joissakin tapauksissa voi myös olla niin, että kokonaiskustannuksilla ei niin ole väliä, kunhan oma budjetti pysyy raameissaan.

Hölmöjä päätöksiä ei tietenkään ole pakko tehdä, vaikka järjestelmä onkin jäykkä. Yhteistyötä voidaan tiivistää ja kaupungin omien yksiköiden välillä voidaan kohdentaa rahoja uudelleen.

Mutta joskus jäykkyys pesii myös yksiköiden esimiehissä. Kuinka moni uskaltaa riskeerata työpaikkansa vastustamalla oman yksikön edun ajamista kokonaisuuden kustannuksella? Harva, ja siksi onkin viisainta, että remontoidaan rakenteet toimiviksi. Niin, että järkevä toiminta muuttuu vaihtoehdoksi numero yksi.

Tanskassa on tartuttu rautaisella otteella sekä talousongelmiin että tanskalaisten hyvinvointiin. Vuoden vaihteessa voimaan tuleva verouudistus muun muassa nostaa makeisten, suklaan, jäätelön ja sokeripitoisten juomien valmisteveroa 25 prosentilla.

Voilla leivotuista viinereistään tunnettu kansa ottaa samalla käyttöön rasvaveron, joka kohdistuu maitoa lukuun ottamatta kaikkiin meijerituotteisiin sekä öljyihin ja rasvasekoitteisiin. Rahaa arvioidaan tulevan lisää 200 miljoonaa.

Olihan meilläkin vuosikymmeniä makeisvero, mutta siitä luovuttiin Eu:hun liittymisen yhteydessä, vaikka pakkoa ei ollut. Ksylitoli oli verosta vapaa ja kun EU huomautti epäsuhdasta, Suomen eduskunta ratkaisi ongelman luopumalla tasapuolisuuden vuoksi myös makeisverosta. Mentiin vain siitä missä aita oli matalin.

Alkoholi- ja tupakkavero meillä sentään on. Ne tuovat rahaa ja vähentävät kulutusta. Makeisveron tuotot olivat aikanaan vaatimattomat, esimerkiksi vuonna 1997 kerättiin 157 miljoonaa markkaa. Nykyisellä mässytysmäärällä tuotto olisi reilusti enemmän, mutta ennen kaikkea kulutuksen kasvukäyrä pitäisi saada kääntymään. Vuonna 1985 makeisia syötiin henkeä kohden 7,2 kg, vuonna 2005 jo 14 kg. Suomen Hammaslääkäriliittokin on vaatinut makeisveroa takaisin.

Lokakuussa väen vängällä voimaan saatettava ruuan arvonlisäveron alennus on järjetön, koska se kohdistuu myös terveyttä tuhoaviin karkkeihin ja sipseihin. Valtion pussista katoaa 500 miljoonaa euroa, jotka voitaisiin käyttää muuhunkin kuin sokerin myynnin edistämiseen. Näinä aikoina monilla menee huonosti ja rahasta on tiukkaa. Silloin on suuri houkutus turvautua nopeisiin ja helppoihin "ylellisyyksiin", kuten makeisiin.

Ilmastonmuutostakin torjumme erilaisilla veroilla ja haittamaksuilla, joten miksi valmisteveroja ei käytettäisi edistämään hyvinvointia nykyistä alkoholin ja tupakan verotusta laajemmin? Sokeria ja rasvaa verottamalla saisimme lisätuloja ja ohjautuisimme terveempiin elintapoihin. ”Karkkirahalla” voisi vaikka rahoittaa pneumokokkirokotuksia, tai hankkia lisää ennaltaehkäisevää hampaidenhoitoa.

Vanhusten hoito tarkoittaa usein sitä, että annetaan ruokaa, tehdään välttämättömimmät hoitotoimenpiteet ja annetaan vanhuksen muuten olla omassa rauhassa.

Mitä jos tehtäisiinkin toisin? Mitä jos mietittäisiin, millä toimenpiteillä vanhuksen elämä on rikkaampaa ja miten hän voisi itse osallistua oman hyvinvointinsa rakentamiseen? Voisimmeko vähentää turhaa makuutusta ja lääkekuormaa?

Tähän on olemassa ideoita. Esimerkiksi Kaunialan sairaalassa on menestyksellä kokeiltu sosio-kulttuurista toimintaa. Ei pidä sanoa, että vanhus ei kuitenkaan jaksa osallistua, vaan hänet pitää ottaa toimintaan mukaan!

Kaunialassa on saatu loistavia kokemuksia esimerkiksi draamatyöllä. Näimme videon esimerkiksi siitä, miten pyörätuoleissa istuvat osallistuivat ”Kielletyt leikit” -musiikkiesitykseen. Ilmeet sen kertoivat, kokemus oli upea!

Uskomalla ihmisten kykyihin voidaan tuottaa kauniimpaa maailmaa. Kaunialan muistisairaat ovat laatineet tämän runon:

Runo onnellisuudesta

Kaunis aamu, kevyt olo. Laajakaista olo. Hyvä yhteys. Kun kumarretaan toisillemme, ja sanotaan: Sinä olet minun paras ystäväni, rohkea, rehellinen ja luottamusta herättävä. Isoja asioita, vaikeita kysymyksiä… Kun ihminen ei tee mitään väärää, asiat menevät järjestykseen. Ymmärretään toisiamme. Kuunnellaan toisiamme. -Kultakallion pojat-

Vastuu ja vastuullisuus. Terveys ja terveyden edistäminen. Ja lapset. Nämä ovat tämän päivän teemoja.

Terveeseen elämään liittyvät tavat pitää opettaa lapsille jo pieninä. Oppi menee paremmin perille heille, joilla ei vielä ole aikuisten piintyneitä, pahoja tapoja.

Nuoret osaavat jo ajatella terveyttään. Tyttäreni kysyi tässä yhtenä päivänä: "Äiti miksi tupakkaa myydään, jos siihen kerran voi kuolla." Hän osoitti, että puhtaassa ajattelussa ilman poliittisia tarkoitusperiä asuu totuus. Nuoret myös toimivat aiempaa viisaammin. Viime vuosien aikana nuorten humalajuominen on vähentynyt ja yhä harvemmalla on tupakka kädessä päivittäin.

Kenen vastuulla on, että saamme nuoret syömään terveellisesti, jättämään sipsit ja karkit hyllyyn, liikkumaan, elämään päihteettömästi? Vastuu on meillä kaikilla. Meillä vanhemmilla ja myös isovanhemmilla. Koulujen ja päiväkotien henkilökunnalla. Ja meillä poliitikoilla.

Yhtä lailla vastuu on myös yrityksillä ja järjestöillä. Vastuullinen yritys kantaa huolta kansanterveydestä. Mitä terveempiä olemme, sitä enemmän on kansantuloa ja sitä enemmän on yrityksillä terveitä työntekijöitä ja myös ostavia, palkkatuloa saavia asiakkaita. Kaikki voittavat. Vähemmän vaivoja tarkoittaa enemmän elämän laatua.

Yritykset mainostavat tuotteitaan ja palvelujaan, ja mainonta vaikuttaa huomaamattamme käyttäytymiseemme. Vastuullinen mainonta ohjaa terveelliseen elämään, kun taas vastuuton mainonta voi vahvistaa esimerkiksi lasten positiivia mielikuvia alkoholin käytöstä.

Elintarvikeyritykset lanseeraavat yhä enemmän terveysvaikutteisia tuotteita, ja on myös paljon tuotteita, joita vain mainostetaan terveyttä edistäviksi. Vastuullinen yritys kertoo mainoksessaankin vain totuuden.

Terveellistä tai ei, kohtuus kaikessa. Jotain paheita voimme antaa myös lapsillemme ja itsellemme. Kohtuudella voi syödä sipsejä, joskus nauttia suklaata… Rento, salliva ote elämään, nauttiminen ja hyvä mieli ovat tärkeitä terveyden edistäjiä.

Suomen Akatemian tutkimus kertoi eilen, että jo lukioikäiset nuoret ovat yhä uupuneempia ja joka kymmenes korkeakouluopiskelija väsyy pahasti työtaakan alla. Joka viides lukiota käyvä tyttö potee koulu-uupumista. Tutkimuksen mukaan työuupumus voi olla perua jo kouluajoilta.

Samalla tutkimus nostaa esille poikkeuksen: lääkäriksi opiskelevilla nuorilla on vähiten uupumusta. Opetusministeriön KOTA-tietokanta kertoo, että he myös valmistuvat pääosin ajoissa. Luvut ovat aivan eri luokkaa kuin muilla. Vuonna 2002 opiskelijoiksi hyväksytyistä 600 opiskelijasta valmistui 510 tavoiteajassa, aiemmin luku oli vielä parempi.

Mistä lääkäreiden nopea valmistuminen johtuu? Lääkäriliiton tutkijan mukaan syitä voi olla mm. valmistuneiden hyvä työllisyystilanne ja selkeä kuva siitä, mihin ollaan opiskelemassa. Yhdeksi syyksi Lääkäriliitosta mainitaan myös, että lääkäriksi opiskellaan yhdessä putkessa, melkeinpä luokkamaisesti. Akateeminen vapaus on vähäisempää kuin monilla muilla aloilla.

Yritämme nopeuttaa valmistumisaikoja ja vähentää keskeyttämistä. Yritämme myös vahvistaa yhteisöllisyyttä ja tehdä opiskeluajasta turvallista. Tänään uskomme luokattomuuteen lukioissa ja korkea-asteella. Luokattomuus on hyvä asia, koska se antaa opiskelijalle mahdollisuuden rakentaa oma polkunsa läpi opintojen.

Luokkien puuttuminen saattaa toisaalta tuoda epävarmuutta uusille opiskelijoille. Yhtenäisen luokan sisällä ohjaudutaan ehkä helpommin suorittamaan opinnot samaan tahtiin muiden kanssa.

On katsottava asiaa rohkeasti. Itse kannatan vahvasti luokattomuutta korkea-asteella ja lukioissa ja akateeminen vapaus sopi itselleni mainiosti. Joudun kuitenkin ajattelemaan asioita toisin päinkin. Onko nykyinen toimintamalli se paras? Vai olisiko sittenkin mahdollista löytää malli, jossa luokallisuus ja luokattomuus yhdistyisivät toimivasti?

Tämä otsikko pisti silmään viimeisimmässä Kielikello-lehdessä. Artikkelissa pohdittiin lähinnä sitä, mikä hallitus oli vakiinnuttanut elvytys-termin sanastoomme.

Päättäjänä mietin, miksi elvytetään ja mitä elvytetään. Valtio ottaa elvytyksen nimissä rutkasti velkaa. Eduskunnassa synkistellään ja voivotellaan kädet ristissä. Autuaaksi tekevä apu tuntuu löytyvän siitä, että elvytyksen nimissä syydämme miljoonia mitä erilaisimpiin hankkeisiin.

Historia on opettanut meille, että kriisi on mahdollisuus luoda nahka ja etsiä tukeva kasvualusta uudelle nousulle. Yrityksillä onkin nyt mitä parhain hetki panostaa uuden etsimiseen. Jos tuotteiden kysyntä on romahtanut, kannattanee pohtia: mitä ihmiset haluavat ostaa kymmenen vuoden kuluttua?

Elvytyskin tulee suunnata sinne, missä siitä on suurin hyöty. Esimerkiksi työttömille suunnattuja koulutuksia on moitittu siitä, että ne eivät johda mihinkään. Ketä sellaisten koulutusten pitäisikään motivoida?

Ihmiset saavat paljon aikaan ja resurssit tuottavat, jos toiminnalla on nähtävissä mielekäs päämäärä. Kannattaa kouluttaa ihmisiä niihin töihin, joihin tulevaisuudessa kaivataan tekijöitä. Tiedämme tämän urheilijoistakin: kun on konkreettinen tavoite, harjoittelu maistuu. Ja tiedämme, että sairaudetkin parantuvat nopeammin, jos uskomme hoidon tehoavan. Positiivinen ja tavoitteellinen ajattelu on suuri voimavara.

Tärkein voimavara tulevaisuutemme kannalta istuu peruskoulussa. Siellä ovat nuoret, joiden kyvyt voivat oikein tuettuna koitua meidän kaikkien hyväksi. Kykyjä tulee vaalia, ja yhtään nuorta ei saa päästä syrjäytymään.

Tärkeintä elvytystä on se, että pidämme perusasiat kunnossa. Jos Suomi ottaa velkaa, se on käytettävä ennen kaikkea lastemme hyväksi. Heidän hyvinvoinnistaan riippuu, saammeko velan joskus myös maksettua.

Keskusta on kuntaministerinsä johdolla ajanut kiinteistöverojen pakkokiristystä. Taantumassa kaikki keinot tunnutaan otettavan käyttöön, sillä hallitus ilmoitti tiistaina veroprosenttien nostosta.

Kiinteistöveron ylärajan nosto tarkoittaa, että kunnat voivat tarvittaessa koventaa omakotiasujiensa verotusta. Alarajan nosto taas tarkoittaa, että kuntien on pakko tehdä se.

Monet kasvukunnat ovat käyttäneet vakituisen asunnon kiinteistöverona alinta 0,22 prosenttia. Kiinteistöjen verotusarvojen kasvu erityisesti pääkaupunkiseudulla on silti aiheuttanut sen, että mm. monilta eläkeläisiltä verokarhu on haukannut eläkkeestä ison siivun.

Pääkaupunkiseudun vieläkin kovempi verottaminen on tietysti muun Suomen toivelistalla. Verotulojen tasausjärjestelmä hoitaa sen, että täällä kerätyistä veroista suuri osa imetään ”köyhiin kuntiin”.

Verorajojen nostaminen tarkoittaa myös puuttumista kuntien itsehallintoon, vaikka kaikki viisaus ei asu ministeriöissä. Kuntien omat päättäjät tietävät parhaiten, miten paljon kuntalaisilla on maksukykyä.

Lopputuloksena kaikista uusista kiristyksistä voi seurata, että vanhassa rintamamiestalossa Espoossa vuosikymmeniä asunut eläkeläispariskunta joutuu myymään kotinsa. Eläkkeet eivät ehkä enää riitä kiinteistö- ja energiaveroihin. Näin siis meillä ”rikkaissa kunnissa”.