







|
Teot valtuustossa
Olen toiminut aktiivisesti sekä valtuutettuna että
opetuslautakunnan puheenjohtajana. Alla on osa teoista.
Teot konkretisoituvat valtuustossa aloitteina,
kysymyksinä ja toiveina sekä lautakunnassa aloitteina,
palautusesityksinä, muutos- ja lisäysesityksinä, jotka
yhdessä hyväksytään. Tekojen takana on taustalla
tapahtuvia keskusteluita ja kokouksia sekä yhteistyötä.
Yksin ei tekoja tehdä. Iloista on huomata, että osa
teoista on johtanut tuloksiin vaikkakaan eivät kaikki.
Espoolaisten ei tule maksaa enemmän erikoissairaanhoidosta kuin muidenkaan
suomalaisten
Väitöskirja aiheesta erikoissairaanhoidon
kustannushallinnan keinot. Väitöskirja on ollut lähteenä
HUS:n stategiatyössä.
Uusia ajatuksia johtamiseen
Olen edistänyt poikkihallinnollista yhteistyötä, joka näkyy
konkreettisesti mm.
liikunta- ja kulttuuripolkuhankkeessa
ja myös
turvallinen iltapäivä-hankkeessa.
Olen tehnyt aloitteen
sisäisen koron muuttamisesta kustannusperusteiseksi.
Lopputuloksena oli sisäisten vuokrien uudelleen
määrittelyt. Opetuslautakunnassa tein ehdotuksen, että
palkanlaskennanprosesseja uudistetaan, jotta
sijaisten palkanmaksu voidaan hoitaa ajoissa.
Samoin olen tehnyt opetuslautakunnassa pyynnön pyrkiä
löytämään keinoja
määräaikaisen henkilöstön vakinaistamiseksi.
Jätimme Kauman kanssa tammikuussa 2007 kaksi aloitetta
liittyen
HUS:n johtamisen uudistamiseen. Opetuslautakunnan
aloitteesta tehty tärkein taloudellinen päätös oli
Merimatin koulun
rakentamatta jättäminen. Tilannetta arvioidaan
vuosittain. Säästimme veronmaksajien rahaa noin 20
miljoonaa euroa. Kysymys palvelusetelin tai
maksusitoumuksen käyttämisestä päiväkotipalveluissa,
koska lasten hoitosuhteen katkeavat kilpailutuksen
takia. Opetustoimen puolella on tehty uudistuksia mm.
osaamiskeskuksia.
Espoon tulee kuunnella henkilöstöään - Motivoitunut työntekijä palvelee
kuntalaisia paremmin.
Olen valtuusto- ja lautakuntatyössäni toiminut tämän periaatteen mukaisesti: kentän ääni on tärkeä.
Jätimme opetuslautakunnassa
selvityspyynnöt koulunkäyntiavustajien työajan
järjestämisestä ja
nimikkeen muuttamisesta. Asia ei ole vielä kunnossa.
Kouluista lasten kyläkeskuksia - Aktiivista yhteistyötä koulun ja harrastuskerhojen välille.
Olen jättänyt Pia Kauman kanssa
valtuustoaloitteen
asiasta. Kokeilu alkaa espoolaisessa Auroran
koulussa ensi syksynä.
Lääkäriin on päästävä nopeammin - Tarvittaessa vaikka palvelusetelin avulla.
Olen tehnyt valtuustokysymyksen Jorvin päivystyksen
parantamiseksi. Lopputuloksena oli toimenpidesuunnitelma
asian parantamiseksi.
Kuntien välistä yhteistyötä on lisättävä - Lähipäiväkoti voisi olla myös
naapurikunnan puolella.
Olen ollut vaikuttamassa Espoon ja Kauniaisten välisen
kouluyhteistyön
jatkumiseen.
Keväällä 2006 päätimme opetuslautakunnassa
PK-yhteistyöalueista. Samoin valtuutettuna olen
ollut hyväksymässä
PK-seudun yhteistyösopimusta.
Lyhytnäköisten säästöjen välttäminen
Kouluverkkoselvityksen yhteydessä huhtikuussa 2005
tein
valtuustoaloitteen, jossa ehdotin tulostavoitteiden
muuttamista oppilaslähtöisiksi säästöjen sijaan,
aikataulua tulee muuttaa jne. Syksyllä 2005 oli
taistelua avustajaresursseista ja koulukirjoista, joihin
liittyen tein muutosesityksiä ja toivomuksia
talousarvion ja
seurantaraporttin yhteydessä. Vuonna 2006 puutuimme
opetuslautakunnassa
koulujen retkitoiminnan turvaamiseen. Lopputuloksia
sitkeästä työstä koulujen puolesta alkaa näkyä. Vuonna 2006 saimme lisättyä kirjamäärärahoja uusia OPS:ia varten ja
vuoden 2007 budjetissa tuntikehystä saadaan lisää
ennaltaehkäisevään toimintaan, lasten
opintoretket on turvattu ja kouluja peruskorjataan. Katso
vuoden 2007 budjetti. Samaa työtä linjalla
olemme jatkaneet. Syksyn 2008 haaste on estää
tuntikehysleikkausten teko, joita kaupunginhallituksen
ja virkamiesjohdon esitys pitää sisällään.
Oman alueen asiat
Talousarvion ja -suunnitelman yhteydessä jätetty
toive
päiväkotiasioiden kuntoon saattamisesta on hyväksytty.
Ymmerstaan tulee oma päiväkoti. Suunnittelutyöt alkaneet
2008. Meluasiat eivät ole edenneet toivotulla tavalla.
MuutaMusiikkiopistojen
tasavertaisesta kohtelusta jätin aloitteen
keväällä 2005. Pientä edistymistä on tapahtunut.
Kesäkuussa 2006 jätetty aloite
Graffitilisensseistä sai täydellisen tyrmäyksen
syksyllä. Tarkoituksemme oli hyvä, mutta se
ymmärrettiin tai haluttiin ymmärtää väärin. Jätimme
syksyllä 2006 Maria Guzeninan kanssa aloitteen iltapäiväkerhotoiminnan
ulottamisesta 3-6 luokkalaisiin. Aloite liittyy
Kauman kanssa jätettyyn aloitteeseen, jossa
tavoitteena on lapsille turvallinen iltapäivä.
Lisäksi opetuslautakunnassa yritimme saada turvattua
keväällä 2006
Latokaskelaisten lasten esiopetuksen lähikoulussa.
Emme onnistuneet. Yksi tärkeä asia oli myös
opetuslautakunnassa tehty päätös vuonna 2005
kysyä vanhempien toiveita.
|
|

|